Hei sinä nykyinen tai tuleva metallialan ammattilainen!
Haluatko kehittää edelleen osaamistasi?
Salomaan Konepaja tarjoaa monipuolisen ja kehittyvän työympäristön. Monet työtehtävät edellyttävät taitoa käyttää erilaisia NC-koneita ja robotteja. Toisaalta esimerkiksi käsihitsaaminen edustaa edelleen perinteisempää käsityötaitoa, jota myös arvostamme suuresti. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, että jokainen meistä on halukas oppimaan uutta sekä kehittämään omaa osaamistaan ja työympäristöään. Jos olet työtä pelkäämätön ja haluat mukaan loistavaan porukkaan, jätä hakemus ja otamme sinuun yhteyttä.
Perehdytämme uudet työntekijämme huolellisesti työtehtäviin ja toimintatapoihimme. Uusimme ja laajennamme konekantaamme säännöllisesti. Samalla myös koulutamme työntekijät käyttämään uusia koneita. Lisäksi koulutamme työntekijöitä monitaitoisuuteen kierrättämällä työtehtäviä tuotannossa mielenkiinnon ja tarpeen mukaan.
Tarjoamme kaikille työntekijöille kattavan työterveyshuollon Mehiläisen kautta. Lisäksi vakituiset työntekijämme ovat vapaa-ajan ryhmätapaturmavakuutuksen piirissä. Kehitämme myös työympäristöä jatkuvasti viihtyisämmäksi ja turvallisemmaksi. Olemme esimerkiksi vaihtaneet kaikki tuotantotilojen valaisimet ledivaloiksi, mikä on tehnyt työskentelytiloista huomattavasti valoisammat.
Tarjoamme lisäksi työharjoittelu- ja kesätyöpaikkoja metallialan opiskelijoille.
Voit jättää vapaamuotoisen hakemuksen tai hakea suoraan ilmoittamiamme työtehtäviä alla olevan linkin kautta (Säilytämme työhakemukset 6 kk ajan).
(asteikolla 1-5)
Yli 20 NC-konetta
Työvuorot:
6-14 ja 14-22