Laatu

SFS-EN ISO 9001
SFS-EN 1090-1
EN ISO 3834-2

Toimintaperiaatteemme

Toimintamme jatkuvaksi kehittämiseksi ja asiakaspalvelumme toimivuuden varmistamiseksi, olemme rakentaneet toimintajärjestelmän. Tämä täyttää kansainvälisen ISO 9001:2015 -laatujärjestelmästandardin vaatimukset.

Noudatamme toiminnassamme asiakas- ja tuotevaatimuksia sekä voimassa olevaa lainsäädäntöä. Yrityksen ylin johto vastaa laatupolitiikan toteutumisesta.

Salomaan Konepaja työntekijä

Toimintaamme
ohjaavat periaatteet:

Tuottavuuden jatkuva kehittäminen

Tuottavuus on kannattavan yritystoiminnan perusta. Siksi panostamme siihen ja rakennamme sen avulla myös joustavuutta toimintaamme.

Asiakaslähtöinen joustava toiminta

Asiakas on keskeisessä roolissa toiminnassamme, koska asiakkaat viime kädessä luovat oikeutuksen menestymisellemme. Tehtävämme on toimia hallitusti ja joustavasti lähtien asiakkaiden tarpeista ja toivomuksista.

Oman toiminnan jatkuva arviointi yritystoiminnan kehittämiseksi

Jatkuva parantaminen luo perustan toimintamme kehittymiselle. Siksi se on rakennettu osaksi jokapäiväistä toimintaamme. Suunnitelmallisesti toteutettavat oman toiminnan, riskien ja mahdollisuuksien arvioinnit luovat pohjan laatutavoitteille ja kehittämiskohteille.

Teräsrakennestandardi EN-1090 antaa meille oikeuden valmistaa CE-merkittyjä teräsrakenteita

Nykypäivän menestyvän yrityksen toiminnan kulmakiviä ovat sertifioidut johtamis- ja laatujärjestelmät. Olemme tehneet vuosia systemaattista työtä niiden eteen ja tällä hetkellä meillä on neljä sertifioitua järjestelmää, jotka auditoidaan vuosittain.

Toimintaamme ohjaavat perusperiaatteet, joista tärkeimmät ovat:

Hitsauksen laatujärjestelmä EN ISO 3834-2

Hitsauksemme on sertifioitu EN ISO 3834-2 mukaan. Sertifioinnin edellytyksenä on muun muassa pätevöitetty hitsauskoordinaattori ja tuotekohtaisten hitsausohjeiden (WPS) määritys sekä käsi- että robottihitsatuille tuotteille.

Teräsrakennestandardi EN 1090-1:2009 +A1:2011

Toimintamme täyttää myös EN-1090 vaatimukset FPC:n (Factory Production Control) osalta. Osoituksena tästä tuotantomme on sertifioitu teräsrakennestandardin EN-1090-1 -vaatimusten mukaan. Tämä antaa yrityksellemme oikeuden valmistaa CE-merkittyjä kantavia teräsrakenteita.

ISO 9001:2015 ja ISO 14001:2015 mukainen toimintajärjestelmä

Päivittäistä toimintaamme ohjaa ISO 9001 mukainen toimintajärjestelmä, joka takaa vakioidut toimintatavat. Pitkälle hiotut prosessit tekevät meistä halutun yhteistyökumppanin. Osoituksena tästä ovat useat vuosikymmenien mittaiset asiakassuhteet. Päivitämme toimintajärjestelmäämme säännöllisesti toimintatapojen kehittyessä. Meidät on sertifioitu myös ISO 14001 -ympäristöjärjestelmän mukaisesti. Otamme ympäristönäkökohdat huomioon toiminnassamme ja kehitämme toimintaa jatkuvasti entistä ympäristöystävällisemmäksi.

Tuotteen merkintä ja materiaalien jäljitettävyys

Valmistamme tuotteita, joista suurimman osan käyttöikä on yli 50 vuotta ja käyttökohteet vaativia. Tällaiset tuotteet varustetaan pysyvillä merkinnöillä, joiden avulla tuotteen valmistushistoria ja käytetyt materiaalierät voidaan selvittää vuosikymmeniä toimituksen jälkeen. Toimitamme pyydettäessä asiakkaan tarvitsemat materiaalitodistukset ja mittauspöytäkirjat osana toimitusta. Tarvittaessa toimitukselle laaditaan EN-1090 mukainen suoritustasoilmoitus (DoP, Decleration of Performance).

Bureau Veritas ISO 9001 ISO 14001
BVCER ISO 3834-2
BVCER EN 1090-1

Laatujärjestelmää sovelletaan Salomaan Konepaja Oy:n kaikkiin toimintoihin jotka sijaitsevat osoitteessa Lairolantie 1, 24910 Halikko

Toimitusjohtaja
Lauri Salomaa